Onko ulkonäköönsä panostava ihminen aina pinnallinen vai onko oman kauneuden vaaliminen sellainen asia, josta meillä naisilla, ja miksei miehilläkin on lupa nauttia? Onko huoliteltu ulkonäkö merkki joidenkin muiden arvojen tallomisesta ja ihmisen syyvyyen poissaolollaan loistamisesta? Missä menee raja kohtuuden ja kohtuuttomuuden välillä kauneudenhoidossa, mikä on enää itsensä rakastamista ja mikä oman sisäisen itsetunnon vaillinaisuuden pönkittämistä? Mielestäni tämän asian suhteen, kuten myös monen muunkin, on oleellista tasapaino. Ei ole mielestäni kohtuullista laiminlyödä omaa hyvinvointiaan ja ulkonäköään, mutta kertoo ihmisestä myös valitettavan paljon, jos omistaa elämänsä pelkästään ulkoisen minän kehittämiselle.
Sosiaalinen media palvelee montaa asiaa, mutta siitä on myös muodostunut nykypäivänä varsinainen selfieiden ja ulkoisen minän alttari, joka helposti vie omaa identiteettiä rankentavaa nuorita kohti vääristynyttä maailmankuvaa. Se asettaa paineita todellisuudesta, jota ihaillaan, mutta jota ei ole. Ihana parisuhde, menevä ystäväporukka, kaunis koti, hulppeita matkoja. Kuvien takana on kuitenkin myöskin aitoja ihmisiä, riitoja, sotkuisia nurkkia sekä liian pitkiä työpäiviä. Kyvyttömyyttä olla läsnä sille rakkaimmalle, haiseva roskapussi eteisessä, mahdottomalta tuntuvia deadlineja ja iso asuntolaina. En väitä olevani täysin tämän ulkopuolella, ihminen kun olen itsekin. Elämänkokemukseni myötä osaan kuitenkin pohtia omaa toimintaani ja suhtautumista asiaan,valitettavasti tällaisia välineitä kyseenalaistamiseen ei monilla nuorilla ole.
Kun elämää katsoo kokonaisuutena, näkyvien puolien rinnalla on vähintääkin yhtä tärkeää henkisen pääoman kehittäminen -Tommy Hellsteniä lainatakseni, jos haluaa elää hyvän elämän, on elettävä syvä elämä. Olen todella kiitollinen, että aikanaan elämän kriisien keskellä en lähtenyt päivittämään selfiekeppiäni, vaatekaappiani tai huuliani suuremmaksi ulkoisen hyväksynnän toivossa, vaan rakentamaan vahvempaa itsetuntoa sisältäpäin joogan, meditaation ja itsetutkiskelun avulla. Esteettisten asioiden ihaileminen, arkipäivän kauneus ja sen tuomat pienet ilot, tulevat ne sitten uudesta huulipunasta tai kauniista sisustustyynystä, tulevat aina olemaan osa elämääni ja hyvä niin. Kyse ei ole täydellisyyden tavoittelusta, vaan elämän monisävyisyydelle avautumisesta. Henkinen tie kun ei sulje pois suhtautumista kauneuteen elämää rikastuttavana tekijänä, päinvastoin.
Kuten muissakaan asioissa, ei tässäkään tasapainoilussa tulla valmiiksi. Elämä heittää aina eteen uusia haasteita, onnistumisia, kriisejä ja aiheita pohdinnoille, joiden kautta tarvitsee taas peilata, elänkö oman näköistä elämää ja olenko matkalla oikeaan suuntaan. Matkalla. Se on mielestäni hyvä sana, sillä se mahdollistaa tietyn nöyryyden omaa keskeneräisyyttä kohtaan. Ja mahdollisuutta valita se toinen polku, jos nykyinen ei tunnukaan enää omalta.